logojen suunnittelua

Uusia helmiä logopuolelta

Väriä hitaasti saapuvaan kesäajan odotukseen tuovat uudet logototeutukset, joita haluamme teille arvon lukijat tarjoilla. Alla vielä pientä taustaa suunnittelun etenemisestä logokohtaisesti.


Logo verkkoliiketoiminnan yritykselle

1. CloudFuel
Tavoitteena oli luoda alalle ominainen hillitty logo, niin väritykseltään kuin muodoltaankin. Mitään ihmeempiä mutkia ei suunnittelun edetessä tullut vastaamme, vaikka aivan ensimmäiset vedokset eivät vielä lopullista logoa sisältäneetkään.
Lähinnä graafista elementtiä yksinkertaistettiin yllä näkyvään lopulliseen muotoonsa.
[spacer]

Valaistus-aiheinen logo

2. Accensa Group
Accensa Groupille ja tämän aputoiminimelle, Accensa Valaistukselle, kaivattiin yhdenmukaisia logoja. Toiveiden mukaan logoon lähdettiin hakemaan valokeilaa, kuitenkin tavoitteena pitää logo mahdollisimman simppelinä jotta käytettävyys säilyisi.
Alkuperäiset ideamme tuottivatkin jo erittäin hyvän lähtökohdan ja logo saatiinkiin melko nopeasti hahmoteltua uomiinsa – lähinnä väri- kirjasinmuutoksin. Groupin logosta lisäversioimme sitten myös samalla ajatuksella Accensa Valaistus -logon käyttömuotoineen.
[spacer]

Isännöintialan logo

3. Suomen Tekninen Isännöinti Oy
“STIO”:n logoon toivottiin mahdollisesti liilaa pääväriä ja tästä lähtökohdasta innostuneena loimmekin hieman erilaisen väriehdotuksen logoon. “Sinipunainen” on kyllä nostanut suosiotaan logoissa monella alalla, mutta isännöinnin saralla ei ainakaan allekirjoittaneella ole kovin montaa vastaavaa vastaan tullut.
Joka tapauksessa – itse logo lähti mukavasti jo alustavista vedoksista etenemään, eikä värityskään kritiikkiä osakseen saanut, joten selkein yksityiskohtaisin muutoksin logosta hiottiin asiallinen, mutta raikas lopputulema.