logosuunnittelu

Marraskuun logoreferenssit

Marraskuun aikana logosuunnittelumme on jälleen käynyt kuumana. Haluaisimmekin jälleen jakaa osan graafisista luomuksista kanssanne.
Olemme myös avoimia palautteelle, jota pääsette jakamaan aivan sivun alareunasta löytyvän kommenttikentän kautta.


tukkuhinta.fi

Logo mm. autotarvikkeita ja varaosia myyvälle taholle
Logon toivottiin viittaavan enemmän tukkuun tai autokorjaamoon, kuin suoraan autoihin. Näiden määritysten pohjalta laatimistamme vedoksista saatiin pienin viilauksin ’tukkuhinta.fi:lle’ näköisensä tunnistettava logo.
[spacer]

Hirvaskankaan Rakennustyö Oy

Logo julkisrakentamiseen ja julkistilojen peruskorjauksiin keskittyneelle yritykselle
Vanha asiakkaamme tarvitsi jälleen graafista apuamme logon päivittämisessä – yrityksen toimiala oli matkalla hieman tarkentunut. Lisäksi logoa haluttiin hieman raikastaa. Jo hyvin vakiintunutta ”HRT” -lyhennettä haluttiin myöskin korostaa entuudestaan.
Pääset itse arvioimaan muutostyötä katsastamalla vanhan logon täältä.
[spacer]

Dekorette

Askartelu- ja skräppäystarvikkeiden erikoisliikkeen logo
Lähtökohtana logon ilmeelle toivottiin käsinkirjoitettua, persoonallista fonttia. Myös jokin kuva tuotevalikoimasta, oli logon yhteyteen toivottua – ja tällaiseen lopputulokseen myös päädyttiin. Ovaali muoto takaa myös helpon käytettävyyden logolle.


[spacer]
Lisää logotuotoksiamme löydät blogimme ”Logosuunnittelu” -osiosta tai täältä.