logon suunnittelua

Logototeutuksia alkuvuoden osalta

Mitä kuuluu logosuunnittelusaralle? Hyvää kuuluu ja kaiken vauhdin keskeltä onkin hyvä aika esitellä muutamia suunnittelun tuloksia.


Logo rakennusalan yritykselle

1. Houseteknik
Pääajatus logolle hahmottui mukavasti jo alustavista vedoksista ja lähinnä logon kirjasintyyppiä lähdettiin hakemaan ja muovaamaan paremmin asiakkaan visioiden mukaisesti.
Logosta toivottiin kelta-mustaa väritykseltään ja logo onkin alunperin suunniteltu mustalle pohjalle. Voit käydä tsekkaamassa miltä logo näyttää käytössä, niin ikään Verkkotaikureiden toteuttamilla kotisivuilla: houseteknik.fi
[spacer]

LVI-alan logo

2. LVI Puumala
Toisinaan logo vaatii ideointia ja pähkäilyä sekä ämpärillisen hikikarpaloita muotoutuakseen, mutta lopulta yhteinen sävel löytyi.
Logosta hahmottuikin varsin näyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan, ilman turhia kommervenkkejä – maalissa on helppo hymyillä.
[spacer]

Toimistokalustekaupan logo

3. Sinet
Viimeisimpänä esiteltävään Sinetin logoon saimme melko vapaat kädet. Toiveissa oli punainen väritys sekä jonkin sorttinen tyylitelty S-kirjain ikoniksi.
Muutamien suunnittelukierrosten aikana logo hahmottui lopulliseen uomaansa ja maailmalle saatiin jälleen edustuskelpoinen liikemerkki.